Pätkimisen aika on ohi – miten valokuitu muutti digityöläisen elämän
Hei, minä olen Minna. Minä olen tietoliikenneaktivisti.
Minun työhöni on vuodesta 2011 kuulunut tietoliikenneyhteyksien edistäminen erityisesti maaseudulla, jossa kuntalaisilla ei ole juurikaan varaa, mistä valita: Savossakin on kuntia, jossa mobiiliyhteyksillä on monopoli.
Kun minulle tarjoutui seitsemän vuotta sitten mahdollisuus tehdä työtä, jossa saisin olla osaltani kantamalla pienen korren maaseudulla asuvien ja työtä tekevien ihmisten kekoon, olin innoissani. Kyläilloissa, joita järjestettiin jokaisessa Pohjois-Savon kunnassa, kuuli nopeasti ihmisten tuskan: eläinrekisteröinnit eivät onnistuneet, laskuja maksettiin soutamalla vene järvelle parempien kenttien alueelle ja puheluja soitettiin kiipeämällä katolle.
Mobiiliyhteydet ovat kehittyneet kahdeksan vuoden aikana – mutta ei Savossa vieläkään voi soittaa puheluita autossa ilman yhteyden katkeamista tai tehdä täysipainoisesti työtä ilman, että nopeuden vaihtelua yhteydessä ei huomaisi.
Minä olen saanut tehdä kuluneiden vuosien ajan etätöitä: käytännössä päivittäin olen hoitanut työasioita myös kotoa käsin. Tervon taajama-alueella 4G-reititin lamaantuu kaksi kertaa päivässä: iltapäivällä noin kahden aikaan, kun lapset palaavat koulusta kotiin ja illalla noin kahdeksalta, kun viihdettä, pelejä ja asiointia vyöryy ilmoja pitkin enemmän kuin langattomille kaistoille mahtuu.
Työmatkani työpaikkani toimistolle oli seitsemän vuoden ajan 55 kilometriä. Tällä hetkellä se on noin 270 kilometriä. Vaikka aiemmin olisin käytännössä voinut hurauttaa toimistolle joka päivä, en pitänyt sitä järkevänä. Monet työt saa tehokkaammin tehtyä kotoa käsin, kun on itse lähes keskeytyksettä oman työnsä herra. Työmatkattomuus säästää myös aikaani perheelle ja vapaa-ajalle, autoani, kukkaroani ja luontoa.
Nykyinen etäisyys työpaikasta on mahdollista vain ja ainoastaan digityövälinein: digilaitteet hävittävät etäisyyden – skypetämme, whatsappaamme, meilaamme, chattaamme ja soitammekin. Minulla on useita välineitä olla yhteisön arjessa mukana haluamallani tavalla.
Mikäli yhteys vaan antaa myöten. Kahdeksan vuoden saarnatyön jälkeen sain Tervossa rakennetun kyläverkon kautta kotiini valokuituliittymän viime viikolla. Ensimmäinen nopeustesti antoi sadan megan liittymän vauhdiksi 130/110. Olin riemuissani!
Lukemattomia kertoja kotitoimistossani on kirosanat raikuneet. Juuri silloin, kun olet lähettämässä tärkeää sähköpostia, yhteys mykistyy kokonaan ja koko kirjoitustyö häviää. Juuri silloin, kun skypekokous on kiihkeimmillään, joku tippuu linjoilta tai puhe puuroutuu.
Mobiilin yhteyden varassa työskenteleminen tuntuu samalle kuin ostaisi auton, jonka ajovauhtia ei voisi itse päättää tai säätää. Entä jos kesken aikataulutetun työmatkan auto alkaisikin madella kahtakymppiä? Tietäisit myöhästyväsi tapaamisesta, mutta autoon ei saisi vauhtia vaikka kuinka painaisi kaasupedaalia. Raivostuttava tunne: minä laittaisin ainakin mokoman auton vaihtoon.
Auto ja tietoliikenneyhteys ovat minulle työvälineitä, joiden luotettavuus on ensisijaisen tärkeää. Ne vievät minut oikeisiin paikkoihin oikealla hetkellä, tekevät työstäni tehokasta ja antavat minusta ammattimaisen kuvan: minä en halua myöhästellä enkä antaa itsestäni pätkivää kuvaa!
Valokuituun investointi on minulle tapa varmistaa, että voin jatkossakin tehdä asiantuntijatyötäni paikkariippumattomasti ja monipaikkaisesti maaseudulta käsin digivälineillä. Se on minun yhteiskunnallinen kannanottoni: voin rakentaa digitaalista uraa ilman, että muutan kaupunkiin.
Se on myös satsaus tulevaisuuden palveluihin ja niiden käytettävyyteen: jo nyt esimerkiksi työterveyshuolto järjestyy minulle digitaalisesti. Yksityisen yrityksen sovelluksen kautta varaan ajan digitaalisesti, chattaan hoitajalle, saan videokonsultaation lääkärille ja vain erityisessä tarpeessa varaan ajan fyysiselle käynnille.
Valokuituyhteys on myös satsaus lapseni tulevaisuuteen. Lasten oppimista ja osaamista mittaavat Pisa-mittaristot saavat yhdeksi kriteerikseen global competencen, maailmankansalaisuuden. Toimiva tietoliikenneyhteys varmistaa sen, että lapseni voi verkostoitua harrastusten tai vaikkapa pelien kautta ympäri maailmaa: naapurikylällämme on juuri aikuistunut nuori mies, jota tullaan hakemaan Savon maaseudulta suurkaupunkeihin eUrheilu-kisoihin, joissa hän on lyhyessä ajassa tienannut sekä mainetta että mammonaakin. Ja tehnyt samalla Karttulan kylää kuuluisaksi kansainvälisissä livelähetyksissä ympäri maailman.
Minä en koe tarpeelliseksi sitoutua fyysisesti yhteen kaupunkiin, kun verkostojen, välineiden ja toimivan yhteyden avulla voin vaikuttaa useassa kunnassa ja maassa yhtä aikaa.
Sen sijaan minulle on tärkeää, että voin uudenlaisen työn ja välineiden avulla tuoda maailman myös maaseudulle.
Minna Jaakkola on tervolainen idealisti, äiti sekä Netplaza Oy:n viestintä- ja markkinointipäällikkö.
